Pauli Hulkkonen kerää opinnäytetyötään varten kyselyaineistoa lauta- ja roolipelitoimijoiden järjestäytyneisyydestä ja miten tarpeelliseksi harrastajat sen kokevat. Kyselylomake löytyy tästä ja vastausaikaa on 23.9. saakka.
Kyselyyn sisältyvät avoimet kysymykset siitä, miksi harrastat lauta- ja/tai roolipelaamista ja mitä olet harrastukselta saanut. Päätin kirjoittaa laajennetut vastaukseni tänne blogiini.
Elinikä roolipelien parissa
Tajusin viime vuoden lopulla, että minulle tulee tänä vuonna täyteen noin 20 vuotta roolipeliharrastuksen aloittamisesta. Se on enemmän kuin puolet koko eliniästäni. Harrastus on seurannut ala-asteelta kaikkien muuttojen, elämäntilanteiden muutosten ja kaveriporukoiden vaihtumisten läpi. Useampaan kertaan olen ollut tilanteessa, jossa vanha peliporukka on jäänyt taakse, mutta olen itsepintaisesti halunnut jatkaa harrastusta ja hankkinut uusia pelikavereita.
Roolipelaaminen ja siihen liittyvä henkilökohtainen harrastuskenttäni on tietysti muuttunut mukana. Juuri siinä sen viehätys osaltaan piileekin.
Roolipelaamisen ainutlaatuisuus
Roolipelaamista on verrattu muihin viihde- ja taidemuotoihin ja monet ovat puhuneet harrastuksen erikoisesta luonteesta. Kirjallisuus, elokuvat ja kuvataiteet perustuvat yleisön passiiviseen rooliin: teos on jo valmiiksi tehty ja yleisö ottaa sen vastaan sellaisena kuin se annetaan. Toki katsojan tulkinta teoksesta vaikuttaa katsojan omaan kokemukseen, mutta kyse on sittenkin vain tulkinnasta, ei itse teokseen vaikuttamisesta. Roolipelaaminen on toista maata. Siinä yleisö on aktiivisessa roolissa, sillä roolihahmojensa kautta he vaikuttavat ja jopa luovat sen varsinaisen teoksen, jota sitten itsekukin tulkitsee.
Roolipelaamiseen liittyvä tarinan välitön luominen ja nauttiminen kaikkien osanottajien kesken on sellaista, mitä en ole muiden taidemuotojen parista löytänyt. Juuri tänään me keksimme ja kerroimme koskettavan tarinan vanhainkodin shakkikerholaisista, joka puhutteli minua henkilökohtaisesti elämän arvojärjestyksestä. Siihen meni kolme tuntia eikä meillä ennen aloittamista ollut aavistustakaan, miten hauska ja liikuttava lopputuloksesta tulisi. Jos kirjoittaisin sen näytelmäksi, joku toinen porukka voisi vaivalloisesti vain matkia ja toisintaa sen tarinan, jonka me olemme jo kokeneet.
Roolipelaamisen loputtomat ulottuvuudet
Mainitsin jo aiemmin, että roolipelaamiseni ei suinkaan ole pysynyt samanlaisena koko harrastamiseni ajan. Aloitin fantasiaseikkailuista, joissa pelinjohtaja ohjasi pelimaailmaa ja pelaajat päättivät pelihahmojensa toimista. Sittemmin olen pelannut useita eri genrejä, kuten tiskirättirealismia, surrealismia ja romantiikkaa. Samoin pelitavan osalta olen pelannut pelinjohtajattomia pelejä, monen pelinjohtajan pelejä ja koko kehon käyttöä vaativia pelejä. Tämä jatkuva uusien puolien löytäminen on pitänyt pelaamisen virkeänä.
Harrastamiseni ei liioin ole rajoittunut pelkkään pelaamiseen. Olen osallistunut lukuisiin foorumikeskusteluihin, käynyt pelitapahtumissa, tehnyt pelisuunnittelua, uutisoinut roolipelikulttuurin tapahtumista, julkaissut roolipeliteoksia ja auttanut muita löytämään roolipeliseuraa. Nämä ovat kaikki olleet yhteydessä roolipelaamiseen, mutta kuitenkin ne ovat niin erilaisia asioita, että niiden tekeminen on tuonut vaihtelua pelkkään pelaamiseen.
Tämä monipuolisuus ei tietenkään ole mikään roolipeliharrastuksen yksinoikeus. Lukemisharrastuksesta esimerkiksi löytyy aivan yhtälailla laaja kirjo sekä sisällöllisesti että muodon puolesta erilaista kirjallisuutta. Uskon, että harrastuksesta riippumatta innokkaimmat tyypit päätyvät usein tekemään tällaisia sivuprojekteja, jotka jotenkin liittyvät siihen pääasiaan mutta jotka kuitenkin tarjoavat aivan uudenlaista tekemistä.
Joka tapauksessa juuri tämä moninaisuus aiheuttaa sen, että harrastuksesta saa irti niin paljon. Pelkkä roolipelaaminen on luovaa touhua, mutta oheistoiminta tuo siihen lisää saavutuksien tunnetta, uusien asioiden oppimista, sosiaalisia suhteita, älyllisiä haasteita ja uudenlaisia kokemuksia. Toteutan itseäni suuressa määrin juuri roolipeliharrastukseni kautta.
[…] Koponen näkee roolipelaamisen ainutlaatuisena taidemuotona, jossa tekeminen ei lopu […]