Tracon Hitpoint: pelaajien tapahtuma

Kävin viime viikonloppuna Tampereella ensimmäistä kertaa järjestettävässä Tracon Hitpoint -pelitapahtumassa. Tapahtuma itsessään oli järjestetty moitteettomasti, mutta oma conikokemukseni sai minut pohtimaan ropeskenestelyä.

Puitteet kunnossa

Tracon-tapahtuma on animetapahtuma, jossa on alusta asti ollut vahva ei-elektronisen pelaamisen sivujuonne. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Tracon Hitpoint -tapahtuma perustui tuohon pelipuoleen ja nosti sen uuden tapahtuman keskiöön. Järjestäjät olivat käsittääkseni pitkälti Traconista tuttuja tyyppejä, joten he tiesivät mitä tekivät ja tapahtuman puitteet olivat sitä myöten kunnossa.

Tapahtumapaikaksi oli valittu Tammerkosken koulutalo, mikä loi erikoisen vaikutelman koko coniin. Pelitapahtumat on usein järjestetty tapahtumia varten rakennetuissa tiloissa, joten niissä on sisällä isoja yhteneviä tiloja ja ulkona paljon parkkipaikkoja. Tammerkosken koulutalosta puuttuivat molemmat. Niinpä vaikka Hitpointissa kuulemma oli kävijöitä pitkälti yli 500 henkeä, olivat kävijät hajaantuneet erillisiin luokkahuoneisiin niin vahvasti, että käytävillä kulkiessa paikka tuntui suorastaan autiolta. Joku totesinkin, että fiilis oli kuin koulutalolla olisi ollut käynnissä useita erillisiä pieniä tapahtumia. Parkkipaikoiksi oli tarjolla vain kadunvarsipaikkoja, jotka olivat joko maksullisia tai varsin täyteen ahdettuja. Ulkopaikkakuntalaisena en riemastunut taskuparkkeeraustaitojeni testaamisesta.

Conin ohjelma tuntui etukäteen ohjelmakarttaa tutkiessani jotenkin vähäiseltä. Vaikka tapahtuma oli auki yön läpi, viimeiset aikataulutetut roolipelit alkoivat klo 18. Itse conissa kävi kuitenkin ilmi, että pelaamista riitti. Etenkin lautapelaajat tuntuivat täyttävän useita vapaaseen pelaamiseen tarkoitettuja huoneita kellon ympäri. Sen sijaan luento-ohjelmissa ei tuntunut juuri väkeä viihtyvän. Kaikkiaan tapahtuma toi mieleeni takavuosien Turun Conklaavit ja Oulun Maraconit, joissa luento-ohjelma on sivuosassa pääpainon ollessa vapaamuotoisessa pelaamisessa.

Pelaamisen järjestämisestä

Hitpoint oli kiinnostava tapahtuma, koska se sai minut pohtimaan erilaisten pelitapojen järjestämistä. Pääroolin ottaneet lautapelit järjestyivät luontevasti, kun kävijöille oli tarjolla Suomen lautapeliseuran pelikirjasto. Hyllystä oli helppo poimia kiinnostava peli ja hyllyn edestä pari pelikaveria kyytiin. Tapahtumassa oli myös tarjolla pieniä kylttejä, jotka sai laittaa pelipöytään pystyyn ja ilmaista muille, että kaipaa lisää pelaajia tai sääntöopastusta.

Roolipelit puolestaan järjestettiin perinteisellä paperisella ennakkoilmoittautumisella. Yhden pitkän pöydän ääressä olivat lyhyet kuvaukset eri peleistä, tiedot pelipaikasta ja -ajasta sekä tilaa osallistujien nimien kirjoittamiselle. Kun pöydät oli laitettu seinää vasten, lappuja saattoi tutkia vain yhdeltä puolelta. Näin kävijät joutuivat käytännössä jonottamaan että pääsisivät edes näkemään, mitä pelejä on tarjolla. Malli on perinteinen, mutta varsin kankea: se edellyttää, että peleihin osallistuminen pitää suunnitella hyvissä ajoin ennakkoon. Pelien toteutuminen on sitten kiinni siitä, että ihmiset pitävät kiinni näistä ennakkoilmottautumisistaan.

Viime vuosina roolipeleissä yleistynyt Peliä pyynnöstä -malli sisäänheittäjineen on askel oikeaan suuntaan. Siinä ei edellytetä ennakkoilmoittautumisia, vaan peli alkaa silloin kun riittävästi pelaajia saadaan koolle. Yleensä tämä ei vaadi sisäänheittäjiltä suurempia ponnisteluja, koska aktiivisella kontaktimarkkinoinnilla pelaajat löytyvät verrattain nopeasti. Sisäänheittäjät tapaavat myös olla perillä pelitarjonnasta, joten heiltä voi kysellä omien mieltymystensä mukaisia pelejä. Sisäänheittäjät pystyvät myös huolehtimaan siitä, että pelit täyttyvät tasaisesti, ettei käy niin, että yhdessä pelissä on liikaa pelaajia ja toisessa ei ole yhtään.

Pelikirjaston käyttäminen myös roolipelien kohdalla on kiinnostava ajatus. Voisin kuvitella, että viime vuosina yleistyneet lyhyet roolipelit voisivat toimia tällaisessa käytössä. Niissä pelinjohtajan rooli ei ole yhtä korostunut kuin perinteisemmissä roolipeleissä, jotka nojaavat pelinjohtajan perusteelliseen valmistautumiseen pelikertaa varten. Voi tietysti olla, että kotimainen roolipelikulttuuri on vielä vahvasti perinteissä kiinni, eli että pelaajat haluavat monituntisen ja perusteellisesti valmistellun pelinjohtajan show’n. Kokeilemallahan tuollaisen roolipelikirjaston toimivuus tietysti selviää.

Merkittävä tekijä pelimahdollisuuksien kannalta on tietysti kävijöiden määrä. Se, että oman kokemukseni mukaan Hitpointissa lautapelaaminen toimi paljon roolipelaamista paremmin, saattoi johtua siitä, että lautapelaajia oli moninkertaisesti enemmän roolipelaajiin verrattuna. Jos sattuu paikalle silloin kun ne 1-2 ropea ovat jo käynnissä, niin ei siitä oikein pääse millään ilveellä pelaamaan. Kun pelejä alkaa ja päättyy jatkuvalla tahdilla, on paljon paremmat saumat päästä mukaan johonkin peliin.

Henkilökohtainen conikokemus

Pelasin Hitpointissa kaksi roolipelisessiota, joista ensimmäinen oli oikein onnistunut, mutta toinen ei niinkään. Luulen, että tämä johtuu ennen muuta omien pelimieltymysteni kaventumisesta. Haluaisin ajatella olevani roolipelien suhteen kaikkiruokainen, mutta jos peli ei tarjoa kunnon mahdollisuuksia interaktiivisuudelle ja osallistumiselle, vaan rakentuu pelinjohtajan ennalta laatiman käsikirjoituksen varaan, tylsistyn auttamatta. Istun pelipöytään luodaksi jotain uutta toisten pelaajien kanssa, en kuunnellakseni PJ:n tarinankerrontaa. Onneksi sentään tunnistan tämän kapeakatseisuuteni. Vielä kun voisi jotenkin etukäteen tietää, että millainen conipeli on luvassa (eli jos ennakkoilmoittautumislomakkeissa olisi enemmän tietoa pelityylistä eikä pelkästä fiktiivisestä sisällöstä), niin pettymyksiä olisi helpompi välttää.

Eniten nautin mahdollisuudesta tavata muita skeneaktiiveja. Olen kaivannut mahdollisuutta jutustella toisten skenetyyppien kanssa, koska huolimatta kaikista sähköposteista ja sosiaalisista medioista, niin ei sitä keskustelua vain tunnu tapahtuvan ilman fyysistä kohtaamista. Itselläni on Ropeconissa ollut perinteisesti tiukka aikataulu, joten en ole ehtinyt pysähtyä siellä juttelemaan kenenkään kanssa. Tracon-tapahtuma oli joitakin vuosia sitten juuri tällainen skenestelijöiden kohtaamispaikka, mutta viime vuosina sekin on vähentynyt. Niinpä olin vilpittömän iloinen, kun Hitpointissa tälle jutustelulle oli tilaa.

Vietin useamman tunnin Hitpointissa Miska Fredmanin ja Mike Pohjolan yhteisen myyntipöydän takana, joten pääsin myös juttelemaan herrojen kanssa oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä. Ville Vuorelan läsnäolo pelotti, mutta onnekseni onnistuin välttelemään häntä. Vaihdoin ajan kanssa ajatuksia myös Daniel Nefflingin, Mikko Karttusen, Jonas Mustosen ja Sipi Myllysen kanssa. Sain heiltä uusia ideoita ja tukea omille pohdinnoilleni, mikä on omiaan vahvistamaan inspiraatiotani ja intoani ponnistella skenen hyväksi. Toivottavasti kohtaamisilla oli samankaltainen vaikutus myös muihin.

Kaikkiaan on sanottava, että vaikka meillä skeneukoilla onkin erimielisyytemme, niin olen iloinen ja kiitollinen jokaisen skeneaktiivin panostuksesta. Kuten olen ennenkin sanonut, kotimainen roolipeliskene on sitä mitä me siitä yhdessä teemme. Toivottavasti Hitpoint toimii jatkossakin tällaisena kohtaamispaikkana.