Sain joulun alla postissa vedoksen Yes, Sir! -tarinapelistä. Saatesanojen mukaan se oli tarkoitettu arvostelukappaleeksi. En tiennytkään, että minulle voi lähettää kotimaisia roolipelejä arvioitavaksi, mutta näköjään se toimii. Pelasimme peliä tammikuussa ja ajatuksia kokoiltuani olen valmis sanomaan sanottavani.
Pikkupeli julkaistuna
Yes, Sir! -tarinapeli on Mixu Laurosen työtä. Itse tunnen Laurosen lähinnä pelinjohtajana coneista, mutta näemmä hän on ansioitunut novelisti. Yes, Sir! puolestaan on alunperin julkaistu englanninkielisenä Laurosen verkkosivuilla, mutta on ilo nähdä että D-oom Productsin avustuksella meillä on nyt suomenkielinen julkaisu (ks. myyntisivu). Ainakin itselleni julkaisut tuntuvat aidommilta, jos ne ovat perinteisiä printtituotteita.
Peli itsessään on napakka. Pariinkymmeneen sivuun on saatu mahtumaan taustatietoja pelimaailmasta, säännöt ja lyhyt peliohjeista käyvä pelikuvaus. Kaikki olennainen siis, mitä pelaamiseen tarvitaan. Monet roolipelit on kait tarkoitettu keinoiksi sukeltaa sääntökirjan sivuilla kuvattuun pelimaailmaan, mutta Yes, Sir! -pelin tähtäimessä leppoisa tarinaniskentä kavereiden kanssa. Tätä silmällä pitäen lyhyet luonnehdinnat pelimaailmasta ja hahmoista taitoineen ovat riittävät.
Roolipeli vs. tarinapeli
Roolipelaamisen määritelmästä voidaan kiistellä maailman tappiin saakka, mutta käytän tässä yksinkertaista jakoa selventääkseni millainen peli Yes, Sir! on. Roolipelissä pelaajalla on hallittavanaan yksi hahmo ja pelinjohtaja vastaa kaikesta muusta pelimaailman pyörittämisestä. Tässä merkityksessä roolipelejä ovat esimerkiksi Dungeons & Dragons ja Call of Cthulhu. Tarinapelissä puolestaan pelaaja voi hallita kaikkia tarinan elementtejä eli em. pelimaailmaa. Tällaisia tarinapelejä ovat esimerkiksi The Extraordinary Adventures of Baron Munchausen, Universalis ja hiljan julkaistu Syöksykierre-Nick.
Yes, Sir! pyrkii yhdistämään nämä erilaiset mallit. Siinä jokaisella pelaajalla on roolipelin tapaan hahmonluontiprosessin jälkeen oma hahmo, jonka näkökulmasta hän peliä pelaa. Kuitenkin omalla vuorollaan kukin pelaaja saa vapaasti kertoa, miten tarina etenee ja toisen kerrontavuoroon voi puuttua pelimerkkejä käyttämällä. Yhdistelmä ei toimi aivan saumattomasti. Sääntökirja ei esimerkiksi ota kantaa siihen, miten pitäisi toimia, kun pelaajien hahmot osuvat samaan kohtaukseen. Saako vuorossa oleva pelaaja kertoa toistenkin pelaajien hahmoista, jolloin peli etenee tarinapelin tavoin vai hallitseeko pelaaja omaa hahmoaan kaikissa kohtauksissa, jolloin mennään roolipelin perinteiden mukaan? Jos hahmot ovat yhteisessä kohtauksessa, voivatko he heittää taitotarkistuksia toisiaan vastaan?
Tämä pelaamisen epäselvyys on sitäkin merkittävämpi, koska pelin aiheena on brittiläisen yläluokan ja heidän palvelijoidensa elämä myyttisellä 1920-luvulla (myyttisyys johtuu uskonnon ja politiikan puuttumisesta). Hahmot ovat siis jatkuvasti tekemisissä keskenään ja heidän keskinäiset suhteensa ovat olennaista pelisisältöä. Vaikka pelissä käsiteltäisiinkin harmittomia sattumuksia, joissa isännät ja emännät toheltavat ja palvelijat koittavat pelastaa heidät pahimmista paikoista, niin yhteisiä kohtauksia on sittenkin vaikea välttää. Jos peliporukka puolestaan haluaa syventyä yläluokan ja palvelusväen keskinäiseen valtapeliin sekä molempien osapuolien salaiseen elämään, niin ongelma on sitäkin tuntuvampi. Asiaa hankaloittaa entisestään se, ettei taitolistassa ole ainoatakaan sosiaalista taitoa.
Epäilemättä Lauronen on ratkaissut tämän jotenkin omassa pelipöydässään, mutta valitettavasti vastausta ei löydy sääntökirjan sivuilta. Itsestäni tuntuisi luontevammalta mennä tarinapelin perinteiden suuntaan ja antaa vuorossa olevalle kertojalle vapaat kädet resurssimekaniikkojen puitteissa, mutta pitäytyminen omaan hahmoon ei istu tällaiseen lähestymistapaan. Peli kyllä toimisi niinkin, että kukin pelaaja vuorollaan raamittaa kohtauksen, joissa jokainen pelaaja pelaa omaa hahmoaan eli samaan tapaan kuin esimerkiksi Zombeja! Ovella! tai Fiasco. Sääntöteksti ei vain tue tällaista, koska siellä puhutaan selvästi kertojasta, joka vie tarinaa eteenpäin omana monologinaan.
Voisi kai sanoa, että itselleni Laurosen näkemys ”tarinapelistä” ei lopulta auennut. Sen vuoksi peliä oli vaikea saada toimimaan. Saimme kyllä pelitestissä aikaiseksi hupsun tarinan Arthur-sedän syntymäpäivistä, mutta pelisysteemi pikemminkin harasi vastaan kuin auttoi yhteisen tarinan kehittelemisessä.
Efemeros 
Sanotko muutaman sanan lisää tuosta myyttisestä 20-luvusta? Kävin uteliaaksi, että miten se toimii, että siinä ei ole politiikkaa ja uskontoa, mutta kuitenkin on nähtävästi eri ikäisiä, sukupuolisia ja säätyisiä hahmoja.
Voi toki siis olla että tässä ei ole mitään sen enempää erikoista, olipahan vain se mikä tuossa kutkutti mielikuvitustani.
Sääntöteksti toteaa ykskantaan pelin kuvitteellisesta Suurbritanniasta: ”Sieltä puuttuvat politiikka ja uskonto, jotka saattavat olla vaikeita ja tympeitä aiheita pelaajille.” Näitä asioita ei siis ole tarkoitus käsitellä pelissä.
[…] Heinonen käsitteli Yes, Sir! -peliä Ropetuvan uusimmassa jaksossa ja itsekin kirjoitin siitä arvion blogiini. Arttu ja Karoliina Korppoo puolestaan arvioivat Tšernobyl, rakastettuni -pelin Lokin […]
Julkaisijana ja roolipelaajana tarinapelit ovat minun heikko lenkkini. En niistä paljoa perusta, joten en oikein osaa puuttua sisältöön sen enempää. Hyviä pointteja tässä arvostelussa kuitenkin pelistä. Yhdessä peliraportissa pelattiin tätä vaihtoehtoisessa villissä lännessä. Yksityiskohtia en tiedä, mutta hauskaa taisi olla. Eroja tosin on, miten analyyttisesti pelaa. Hauskaa saa irti vaikka tulitikkuaskista, jos yrittää. Eri asia onkin, miten paljon on valmis peliä muokkaamaan ja muuttamaan saadakseen siitä itselleen toimivan ratkaisun.
”Hauskaa saa irti vaikka tulitikkuaskista, jos yrittää. Eri asia onkin, miten paljon on valmis peliä muokkaamaan ja muuttamaan saadakseen siitä itselleen toimivan ratkaisun.”
Näinhän se on. Kyse on kuitenkin siitä, että haluaako maksaa sen 20 euroa tulitikkuaskista ja sen jälkeen käyttää aikaa ja vaivaa siihen, että saa muokattua ja muutettua siitä itselleen toimivan ratkaisun.
Toisin sanoen, sen takia näitä valmiita pelitekstejä ostetaan, että niillä päästään helposti ja nopeasti sen toimivan ratkaisun äärelle. Jos pelin kanssa joutuu tekemään omatoimista pelisuunnittelua, niin herää kysymys, että mistä sitä oikein tuli maksettua.