Ropecon 2015: aihetta kiitokseen

Kävin tänä vuonna Ropeconissa useamman vuoden tauon jälkeen. Päätin järjestää pari puheohjelmaa ja pelinjohtaa, joista varsinkin puheohjelma jännitti etukäteen kovasti. Tauko on aiheuttanut rutiinien puutteen, joten asioita piti ikään kuin opetella alusta. Moni muukin kävijä on jo kirjoittanut conikokemuksistaan ja pettymyksiä on purettu verkon syvyyksiin. Päätin itse tehdä toisin: kirjoitan vain niistä jutuista, jotka olivat onnistuneita, hienoja ja hauskoja.

Puheohjelmista

Perjantai-illan Myrrysmiesten kuulumisluento oli mielenkiintoinen. Myrrysmiehet tuntuvat ottaneen paikkansa ropeskenessä erilaisten mikrojulkaisujen tekijänä ja toisten tekstien kustantajina. Hyvältä kuulosti myös heidän aikeensa kokeilla erilaisia julkaisutapoja: se on nähdäkseni ainoa keino löytää uusia muillekin pelijulkaisijoille sopivia julkaisutapoja. Nostan myös hattua Jukka Sorsan ja Ville Takasen rohkeudelle puhua epäonnistumisista ja kaikenlaisista pelijulkaisemiseen liittyvistä hankaluuksista. Kun tätä tehdään vain harrastuksena, niin projektit jäävät herkästi kesken arkisempien kiireiden vuoksi. Tästä ei kuitenkaan ole kovin paljon skenessä puhuttu ja luulen siihen liittyvän ikävää häpeäntunnetta. Skene kaipaa avoimuutta myös epäonnistumisten käsittelyn suhteen, ettei kenenkään skeneily suotta päättyisi syrjäänvetäytymiseen raskaamman epäonnistumisen jälkeen.

Toinen mainio luento oli Charlie ei surffaa -conikampanjan esittelytilaisuus. En itse ole koskaan pelannut Charlieta, mutta onhan 20-vuotinen kampanja aina kunnianosoituksen arvoinen. Tykkäsin myös siitä, miten Eero Juhola kertoi pyrkineensä kehittämään peliään sekä mekaanisesti että sodan tematiikan käsittelyn kannalta. Kyse ei siis ole väsyneestä sotahevosesta, jolla laukataan vuodesta toiseen, vaan kehittyvästä peliprojektista. Peukutan myös Juholan päätöstä käyttää pelissä suomenkielisiä termejä. Varmaan tämä on yleisesti käytössä olevien sotilastermien vuoksi helpompaa kuin vaikkapa Dungeons & Dragons -fantasiasanaston suomentaminen, mutta ei se tee tätä saavutusta turhaksi. Juhola on raa’alla työllään onnistunut tekemään Charliesta coniperinteen.

Peleistä

Pääsin vihdoinkin pelaamaan jonkinlaisen klassikon maineeseen nousseen Harri Hurstin vetämän In Media Res -skenaarion. Skenu itsessään ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta ehkä se toimi juuri siksi. Se oli kuin mustetahratesti tai valkoinen paperi, jolla pelaajat saisivat tehdä mitä haluavat. Meillä se meni pelaajien keskinäiseksi kissa ja hiiri -väijyskelyksi, mikä oli virkistävää vaihtelua pitempien conipelien joukkoon. Tällaisia tyylillisesti poikkeavia skenaarioita soisi olevan tarjolla enemmänkin.

Pidin paljon peliporukasta, joka sattui osumaan kohdalleni Haaksirikko-skenaariossa. Pelaajat osasivat hyvin olla toisaalta aktiivisia ja toisaalta jakaa valokeilaa tasaisesti kaikille. Olin iloisesti yllättänyt tiimipelimme onnistumisesta, koska harvoin se noin sujuvasti käy kun pelaa entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa.

Pelikokemuksena lauantai-iltana pelattu Faijan BMW -skenaario oli huikaiseva. Skenaariossa on kyse vanhojen koulukaverusten jälleentapaamisesta ja puolet peliporukasta oli itselleni nimenomaan tällaisia vanhoja tuttuja, joten kanssa pääsin pelaamaan pitkästä aikaa. Kaveriporukan tapaaminen pitkästä aikaa on itselleni myös muutoin läheinen teema, joten peli kosketti minua isosti. Onnistuimme säätämään peliä lennosta vielä paremmaksi ja hahmoillemme sattui erinomainen koostumus, joten homma todellakin toimi. Siinä oli kyse miehenä olemisesta, elämässä pärjäämisestä ja kuolemisesta – se oli taidetta elämän merkityksestä. Uskon, että tulen pohdiskelemaan tuota pelikertaa vielä monta kertaa jatkossakin. Pitäisi ehkä useamminkin pelata pelkällä miesporukalla, se tuntui tuovan mielenkiintoisia teemoja pöytään.

Rakkaudesta

Vuonna 2005 aloittelin juuri ropeskeneilyuraani ja menin käymään ensimmäistä kertaa Turussa Conklaavi-pelitapahtumassa. Pääsin siellä mukaan Dare Talvitien vetämään supersankaripeliin, josta mieleeni ovat jääneet toisten pelaajien ystävällisyys ja juuri oikealla hetkellä sattunut hyvä noppatulos. Se on arvokas muisto ja olen siitä asti pitänyt Talvitietä erinomaisena pelinjohtajana. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, tapaan hänet Ropeconissa ja arvostukseni Talvitietä kohtaan on sillä tasolla, että pyydän kaveriani esittelemään minut hänelle. Kuvitelkaa hämmästystäni, kun Talvitie toteaa, että ”mehän pelattiin silloin Conklaavissa”. Olen asianmukaisesti otettu.

Toinen puheohjelmani oli sijoitettu tuntia ennen conin päättymistä, sunnuntaille klo 16. Olin vakuuttunut siitä, että puhettani skeneaktivismista ei tule kuuntelemaan kuin pari ystävääni, eivätkä he aktiivisina skenetyyppeinä saa siitä mitään irti. Laskin salissa olleen 43 osallistujaa, mistä suurkiitos heistä jokaiselle. Halusin innostaa väkeä tekemään juttuja roolipeliharrastuksen parissa, enkä tiedä miten hyvin onnistuin siinä, mutta ainakin itse innostuin näiden ihmisten läsnäolosta. Näin yleisön joukossa kansalaisaktivisti Syksy Räsäsen ja tuli tunne, että puhun ihan vääränlaisesta aktivismista, mutta en voinut asialle enää siinä vaiheessa mitään. Pahoittelut myös Ilkka Leskelälle, johon viittasin luennossani ”vihollisenani”: tarkoitus oli puhua huumorin keinoin skeneä koskevista mielipide-eroistamme.

Päättäjäisissä sain vielä lisää mainetta ja kunniaa, kun skenaarioni Ihmisen poika saavutti skenaariokilpailussa toisen sijan. Kiitos tuomaristolle, joka näki kiireessä kirjoitetussa skenaarionraakileessani kätkettyä kauneutta. Näiden kohtaamisten lisäksi tapasin conissa myös monia muita vanhoja skenetuttuja. Keskustelut jäivät lyhyiksi, mutta arvostan sitä että annoitte aikaanne. Kotimainen roolipeliskene ei vielä ole täydellinen, mutta teidän ansiostanne se on vähän parempi. Yritän olla arvostuksenne arvoinen.