Arvostelussa roolipeli Astraterra

Kirjoitin jo aiemmin Astraterrasta (2014), kun peli oli vielä ennakkotilausvaiheessa. Peli julkaistiin kesällä Ropeconissa ja nyt on aika katsastaa, pystyykö peli lunastamaan sille asetetut odotukset.

Fredmanin sankarimatka

Tunnustan, että olin hieman huolissani Astraterran kohtalosta. Miska Fredman on julkaissut kolme aiempaa peliä, jotka istuvat perinteisen roolipelisuunnittelun traditioon. Toisin sanoen ne ovat olleet pelimekaniikaltaan kohtuullisen monimutkaisia ja sisällöltään epäyhtenäisiä. Tekstin toimittaminen tai loppuhionta oli jäänyt harmillisen vähäiseksi. Kaksi näistä peleistä, E.N.O.C. (2009) ja Generian legendat (2011), julkaistiin ns. Ready to Play –konseptilla, mutta se ei kuitenkaan valitettavasti tarkoittanut, että pelien aloittaminen olisi ollut tavanomaista nopeampaa. Suurimpana puutteena pidin kuitenkin näiden aiempien pelien peliohjeiden vähäisyyttä. Kukin aiemmista peleistä toimii vain, jos pelinjohtaja keksii itse (tai osaa kokemuksensa pohjalta) miten peliä voisi vetää. Onnistuisiko Fredman kirjoittamaan tältä pohjalta loistavaa aloittelijaystävällistä roolipeliä?

Tunnustan, että Fredman täytti odotukseni ja monin paikoin jopa ylitti ne. Olen häkeltynyt siitä, miten paljon hän on kehittynyt pelisuunnittelijana. Astraterrassa ei ole jälkeäkään aiempien pelien monimutkaisuudesta, vaan pelisysteemi rullaa virtaviivaisesti. Maailmakuvaus on tiivistä ja tehokasta. Roolipelaamisen esitteleminen ja pelinjohtamisen tekniikka käydään läpi selkeästi. Jopa tekstin taitto on kohdallaan: ei orpo- tai leskirivejä, ei ylipitkiä tekstirivejä, ei lukemista vaikeuttavia taulukoita keskellä tekstikappaleita, ei holtittomasti jäsenneltyjä päälukuja. (En yleensä marise kotimaisten roolipelien taitosta, koska siitä on harvoin mitään hyvää sanottavaa.) Fredman on kehittynyt pitkän siivun pelisuunnittelijana ja -julkaisijana siinä missä me harrastelijat yleensä toistamme itsellemme ominaisiksi käyneitä virheitä.

Aloittelijan vaade

Astraterrasta oli tarkoitus tulla aloittelijaystävällinen peli ja siinä onnistuttiin. Tekstissä käydään läpi roolipelaamisen perusperiaatteet rohkeasti, pelaajan omaan kyvykkyyteen luottaen. Astraterra ei yritä tehdä asioita pelaajien puolesta, vaan ohjaa ja neuvoo heitä. Tämä on suurin ero Myrskyn sankareihin verrattuna, joka tarjoaa valmiin käsikirjoituksen pelaamiselle. Astraterrasta näkyy myös Fredmanin tutustuminen moderneihin roolipeleihin: ”Jos kertoja tai kukaan pelaajista ei kyseenalaista tai haasta jonkun hahmon kuvailtua toimintaa, se onnistuu ilman kykyheittoa” tai ”jokaisella kohtauksella tulisi olla jokin tarkoitus seikkailun kannalta”. Astaterra sisältää tällaisia järkeviä pelaamisen perusperiaatteita, mikä tekee siitä mainion aloittelijan oppaan vaikka pelin aiheena oleva tieteisfantasia ei kiinnostaisikaan.

”Koko perheen roolipeli” on ollut toinen Astraterran yhteydessä paljon käytetty mainoslause. Siitäkin se selviää puhtain paperein. Peliteksti on kirjoitettu vanhemmalle, joka haluaa roolipelata lasten kanssa. Läpi koko teoksen osa säännöistä on merkitty tähdellä, mikä tarkoittaa että ne voi jättää huomiotta pelattaessa nuorempien pelaajien kanssa. Useissa kohdissa kannustetaan huomioimaan pelaajien oma luovuus ongelmanratkaisutilanteissa ja pelinjohtajan ohjeissa neuvotaan erikseen pienten lasten kanssa pelaamisesta. Pelistä löytyvät myös pelaajahahmojen lemmikkejä koskevat säännöt, joissa lemmikistä tehdään keskeinen osa pelihahmon toimintatapoja. Tämän luulisi vetoavan nuorempiin pelaajiin.

Hiomaton timantti

Jos jotakin osaisi toivoa, niin Astraterrassa olisi saanut olla hieman enemmän ohjeistusta yksittäisten skenaarioiden fiktiiviselle sisällölle. Nyt tekstissä kyllä neuvotaan pelinjohtajaa teknisesti valmistelemaan kohtauksia ja jättämään pelaajille vapaat kädet ongelmanratkaisuun. Samoin maailmaesittelystä löytyy tietoa pelimaailman valtakunnista. Silti itse tutkimusmatkailu jää vähän vajaaksi: kun pelihahmot menevät kaukoportista läpi, niin minne he saapuvat? Mitä siellä voisi kohdata? Näihin kysymyksiin sääntökirja vastaa turhan heikosti. Kuten aiemmissa Fredmanin peleissä, edelleen kaivataan sitä pelinjohtajan omaa, pelin ulkopuolelta kumpuavaa visiota siitä, mitä pelissä voisi tapahtua. Ohjeita tällaisen vision luomiseksi ei ole.

Tässä yhteydessä on myös mainittava pelin suolainen hinta. Uskon itse siihen, että etenkin aloittelijoille suunnattujen roolipelitekstien pitäisi olla huokeita, jotta harrastukseen tutustumiselle ei tulisi liikaa hintaa. Sääntökirjahan on kokolailla arvoton, jos ei innostukaan pelaamisesta tai ei löydä pelikavereita. Siksi 40 euron hintalappu tuntuu aika rajulta vedolta.

Seikkailuroolipeli vailla vertaa

Olen kiinnittänyt erityistä huomiota Astraterraan aloittelijoiden ja nuorten pelaajien näkökulmasta, koska se lienee keskeisin tavoite pelille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Astraterra toimisi myös kokeneempien roolipelaajien käsissä. Peli ei tosin antane heille mitään varsinaisesti uutta, mutta sisältää kyllä kokolailla kaikki työkalut mitä seikkailuroolipelaamiseen tarvitaan. Suomalaisen roolipelituotannon joukossa Astraterra on kiistämätön kultahippu ja se kestää vertailun kansainvälisilläkin seikkailupelien markkinoilla.

Lisätietoa
Astraterran kotisivu
Astraterran verkkokauppa