Suomen kansalaisuuden pari vuotta sitten saanut James Raggi tunnetaan weird fantasy -tyylilajin edustajana: hänen Dungeons & Dragons -skenaarionsa sisältävät synkkiä kosmisia salaisuuksia, joiden edessä ihminen musertuu henkisesti ja fyysisesti. Tästä lovecraftiaanisesta pulp-fantasiasta on noussut monia hyviä skenaarioita. Asiat eivät kuitenkaan ole yhtä onnellisesti Raggin viimeisimmän skenaarion, Fuck for Satan, kohdalla.
Raggi haluaa säväyttää
Raggin julkaisufirma Lamentations of the Flame Princess tunnetaan monista innovatiivisista tuotteista. Hän pyrkii innovatiivisuuteen ja erikoisuuteen, mikä usein tarkoittaa kapinaa perinteisiä ratkaisuja kohtaan. Tämä on periaatteessa ihan ymmärrettävää: Dungeons & Dragons -materiaalia on julkaistu yli kolme vuosikymmentä ja kun D&D on markkinajohtaja, tuota materiaalia on tullut paljon. Nykyaikainen digiteknologia vielä mahdollistaa sen, että vanhimmatkin teokset ovat edelleen saatavissa. Siihen päälle sitten vielä koko vanhan koulukunnan D&D-pelaamisesta kiinnostunut OSR-skene, niin kilpailu on ymmärrettävästi kovaa. Raggi haluaa erottua joukosta edukseen.
Fuck for Satan -skenaariota kirjoittaessaan Raggilla oli toinenkin tavoite. Hän kertoo esipuheessaan, miten häntä ärsyttävät ihmiset, jotka kieltävät pahojen asioiden käsittelemisen fiktiossa, koska se heidän mielestään tarkoittaa jossain määrin niiden hyväksymistä. Niinpä Raggi tuntee olevansa pakotettu julkaisemaan jotain erityisen epäsoveliasta materiaalia ihan vain osoittaakseen, että niin saa tehdä. Tämä on omaan silmääni vähän erikoinen ratkaisu, koska ei hän tällä onnistu muuttamaan vastapuolensa ajatuksia eikä Raggin kanssa samaa mieltä olevat ihmiset tarvitse tällaista mielenosoitusta. ”Koska voin tehdä niin” ei ole koskaan tuottanut erityisen hyvää lopputulosta.
Aivan hukkaan Raggin uho ei kuitenkaan mene. Fuck for Satan herättää ajattelemaan, mikä on hyvää skenaariosuunnittelua ja mikä ei. Rajojahan ei löydä, ellei joku niitä ensin ylitä. Minun onkin helpointa suhtautua tähän teokseen Raggin kantaaottavana esseenä, joka vain sattuu olemaan skenaarion muotoon kirjoitettu. En minä tätä pelaisi, mutta luettuna se kyllä herätti ajatuksia. En tarkoita tällä pelifiktiota sinänsä – minulle on aivan sama, jos joku haluaa sijoittaa luolastoonsa jättiläispenishirviön. Kyse on laajemmin skenaariosuunnittelusta. Onko hyvä, että edessä olevia vaaroja ja haasteita ei voi mitenkään päätellä etukäteen? Onko hyvä, että pulmia (puzzle) ei pysty ratkomaan muuten kuin manuaalisesti kaikki eri kombinaatiot läpikäymällä?
Raggilaista materiaalia
Fuck for Satan on pääosiltaan tuttua Raggia, jota on nähty aiemmissa skenaarioissa. Mukana on odottamattomia juonenkäänteitä, metapelillistä roolipelifiktion rikkomista, kuolonloukkuja, pulmapelejä joiden oikeaa vastausta ei voi päätellä mistään ja ansoja, jotka muuttavat hahmokuvaa perusteellisesti. Ei varsinaisesti mitään sellaista, mitä ei olisi aiemminkin jo nähty, mutta Raggin fanit saavat varmasti kyllikseen.
Skenaarion raggimaisuutta korostaa yhtenäisen taustatarinan puute. Kyseessä ei ole koherentti luolasto, jonka huoneet ja niiden väliset suhteet olisi loogisesti selitettävissä, vaan pikemminkin huvipuisto täynnä toinen toistaan oudompia kammioita. Fuck for Satan -skenaariosta on helppo poimia yksittäisiä elementtejä ja siirtää niitä johonkin toiseen skenaarioon, jonka haluaa ”raggilaistaa”. Suosittelen, jos kaipaat rajoja rikkovaa D&D-materiaalia, jolla tuskin on mitään käyttöä pelipöydässä.
Efemeros 
Olen melko eri mieltä tästä modulista. Tämä on sieltä helppokäyttöisimmästä päästä Raggin seikkailumoduleita. Klassinen luolastosaikkailu, jonka voi laittaa kampanjassaan ihan mihin vaan ilman että sen ympärille tarvitsee suunnitella 30-vuotinen sota ja ruotsalaisinvaasio.
Luolasto-osuus on teemaltaan ja taustaltaan selvä Duvan’Ku-luolasto, joka noudattaa selkeää, joskin kieroa, logiikkaa jota ymmärtääkseen täytyy tuntea kultin historiaa. Kuka tahansa joka on käynyt yhdessä kultin luolastossa tietää ainakin suurin piirtein mitä odottaa: Epäkuolleita, epäreiluja ansoja, kirouksia, uhrauksia aarteiden eteen, yms. (Muita saman kultin jäänteitä löytyy mm. seikkailuista Death Frost Doom, joka on ehkä tunnetuin seikkailu Raggilta, Death Love Doom, sekä The Tower of Duvan’Ku.)
Väitän että tämä sopii mihin tahansa vanhan koulun D&D-pöytään kuin pihvi hampurilaiseen.
Uskon, että olet minua parempi asiantuntija OSR-asioissa, joten olkoon niin.
Omasta puolestani en huomannut mitään Duvan’Ku -viittauksia, mutta varmaan se johtuu siitä, etten ole seurannut tuota Raggin tuotantoa erityisen tarkasti. Olen myös sitä mieltä, että mieluummin sijoitan omaan kampanjaani selkeästi teemoitetun luolaston (kuten mainitsemasi DFD) kuin tällaista häröpallosisältöä. Tämä kuitenkin riippuu varmasti henkilökohtaisista mieltymyksistä ja kampanjan tyylilajista.