Arvostelussa scifipeli Vihan lapset

Myrrysmiehet on vihdoin saanut Vihan lapset -pelistään julkaistua myös pelinjohtajan kirjan. Nyt peliä voi pelata kunnolla, ja kieltämättä odotus kannatti.

Erikoinen julkaisuhistoria

Vihan lapset on erikoinen teos kotimaisten roolipelien joukossa. Pelistä julkaistiin pelaajan kirja viime vuonna (2012). Se sisälsi otteita pelimaailman sorrettujen asukkaiden elämästä ja sissi-partiolaistietoa erämaassa selviämisestä. Kirjan lopusta löytyivät lyhyet hahmonluontiohjeet pelaajan käyttöön, mutta ne eivät kuitenkaan riittäneet kokonaisen hahmon luomiseen. Viime vuoden lopulla ilmestyi vielä pelinjohtajan kirjan pelitestiversio, joka sisälsi yksityiskohtia Maan valloittaneista avaruusolennoista ja varsinaiset säännöt. Pelitestiversiota ei käsittääkseni ollut kuitenkaan yleisesti saatavilla.

Mitä olen Myrrysmiesten kanssa aiheesta jutellut, niin heidän ajatuksena oli useammalla julkaisulla pitää yllä skenen kiinnostusta Vihan lapsia kohtaan. En tiedä, miten hyvin tämä on onnistunut. Kotimaisessa skenessä on perinteisesti julkaistu itsenäisiä sääntökirjoja, jotka sisältävät kaiken tarpeellisen pelaamista varten. Omalta osaltani tällaiset ”osajulkaisut” ovat saaneet minut odottamaan kokonaisuuden loppuun saattamista, eikä omaksumaan niitä pala kerrallaan. Tiedä sitten, että miten muu skene on tähän reagoinut.

Sinänsä ajatus pelaajan kirjan julkaisemisesta pelinjohtajan kirjasta erillisenä teoksena ei ole huono. Pelaajan kirjaa, jota myös Vastarintataistelijan oppaaksi nimitetään, voisi nimittäin käyttää proppina varsinaisessa pelissä. Sen voi antaa pelaajille luettavaksi, jotta heidän hahmonsa pääsevät jyvälle siitä, mitä on tapahtunut ja mihin vastarintataistelijan on syytä varautua.

Dystopian palasia

Vihan lapset on scifiroolipeli, joka kuvaa synkkää tulevaisuutta, jossa avaruuden muukalaiset ovat valloittaneet maan. Ne pitävät ihmisiä yhdyskunniksi kutsutuissa pakkosiirtoloissa, joissa kärsitään totalitarismin saappaan alla. Pelihahmojen olisi tarkoitus olla vastarintataistelijoita, vaikka heillä on kuulemma hyvin pienet todennäköisyydet onnistua avaruusolentojen lopullisessa karkoittamisessa. Avaruusolennot on kuvattu yksioikoisen pahoina olentoina, joten sissisodassa on enemmän kysymys taktisista kysymyksistä kuin moraalisista ongelmista.

Peli käyttää Ville Vuorelan Stalkerista tuttuja FLOW-sääntöjä, joissa pelinjohtaja päättää hahmon yritysten onnistumisista arvioimalla miten hyvä idea pelaajalla oli ja miten hyvin se sopii hänen pelihahmonsa toteutettavaksi. FLOW-säännöt on toistettu pitkälti juuri sellaisina kuin se Stalkerista löytyvät, eli mitään kiinnostavia variaatioita tai sääntösovellutuksia ei ole tehty. Olisin itse laittanut mukaan myös Vuorelan tekemät nopalliset vaihtoehtosäännöt, mutta löytyväthän nuo tietysti Burgerin blogistakin.

Pelinjohtajan kirja sisältää paitsi yksityiskohtia avaruusolennoista niin myös jonkin verran tietoa yhdyskunnista ja erämaaksi muuttuneesta Suomesta. Nämä kaikki ovat enemmän sellaisia tunnelmallisia yksityiskohtia kuin varsinaisia kattavia kuvauksia. Jää esimerkiksi täysin auki, että onko koko Suomen väestö puskettu muutamiin asutuskeskuksiin vai ovatko pikkukunnat säilyneet. Tai miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty: miten sadattuhannet ihmiset on voitu pakkosiirtää ilman vallankumousta? (Pelinjohtajan kirjan testiversiossa itse asiassa kerrotaan, miten muukalaiset ovat levittäytyneet ihmiskunnan keskuuteen jo 1950-luvulla ja sitten ”16 vuotta sitten” ilmaisivat olemassaolostaan. Kaikki eivät tahtoneet seurata avaruuden messiaita, joten vuosikymmenen mittainen sotahan siitä leimahti, jonka avaruusolennot voittivat.)

Pelinjohtajan kirja on siis enemmän kokoelma tunnelmallisia yksityiskohtia kärvistelystä avaruuden tyrannien rautasaappaan alla kuin varsinainen tilannekuvaus. Kirjan esipuheessa todetaankin suoraan, että ”teimme keskeneräisen pelin ja sinun tehtäväksesi jää sen viimeistely”. Tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin paha, sillä pelinjohtajan kirjan lopusta löytyy neljän erilaisen tyylilajin kuvaukset. Niistä saa sitä paljon kaivattua luurankoa, johon kiinnittää sääntökirjan kuvaamia yksityiskohtia. Pelinjohtajan kirjassa kuvataan lyhyesti myös erilaisia ryhmittymiä, joista kukin suhtautuu erilailla muukalaisvalloittajiin: on turvajoukot, jotka vartioivat yhdyskuntia, on vastarintaliikkeen väki, jotka taistelevat edellämainittuja vastaan, on karanneita, jotka haluavat elää itsenäisesti ja on rosvojoukkoja, jotka pyrkivät turvaamaan vapautensa väkivallan ja alituisen liikkumisen turvin. Näiden ryhmittymien välisistä suhteista saa paljon sisältöä kampanjaan.

Kaikkiaan Myrrysmiehet ovat nyt vieneet Vihan lapset vaiheeseen, jossa siitä on julkaistu kaikki tarpeellinen aineisto pelaamista varten. Pelinjohtajan täytyy olla visionääri, eli kehittää pelikampanja itse, mutta tähän moni pelinjohtaja on varmaan jo tottunut. Pelinjohtajan kirja antaa juuri ja juuri riittävät ainekset tähän tehtävään. Se on enemmän kuin joistakin muista roolipeleistä voi sanoa.