Palattuani Gen con -reissulta ehdin taas keskittyä Efemeros-projektiin. Poissaollessani postiluukusta oli kolahtanut Sokonetin painolasku, joten voin hoitaa tekijöiden palkkiot. Seuraavassa siis tarkkoja lukuja.
Kyselin asiasta aiemmin tekijöiltä ja he suostuivat yhtäläiseen provisiopalkkaukseen. Kysymättä asiasta tarkemmin noudatan myös tämän julkaisun kohdalla edellisen numeron julkaisusopimusta. Lyhyesti sanottuna siinä kerrotaan, että minulla on julkaisuoikeus tähän toisten tuottamaan materiaaliin siinä määrin, kuin julkaisen sen Efemeros #2:ssa ja maksan tekijöille provisiot välittömästi.
Voitolle päästiin!
Efemeros #2:n painos oli 70 kappaletta. Näin jälkikäteen ajatellen siinä voi olla vähän turhankin paljon, mutta onneksi painokustannukset pienenivät lehteä kohti painoksen kasvaessa. Hinnannousu ei siis ole ongelma, vaan se, että tuotetta saattoi tulla painatettua enemmän kuin sille on markkinoita. Tämmöinen turha painattaminen on ärsyttävää ja epäekologista ja jossain määrin myös sosiaalisesti rassaavaa: Arkkikivelle dumpattu tusina vie vähän suotta tilaa heidän pienestä varastostaan.
Näistä 70 kappaleesta peräti 12 kappaletta menee tekijänkappaleiksi, tribuuteiksi tai arvostelukappaleiksi, eivätkä siten tuota voittoa.
Tuloa sen sijaan kertyy jäljelle jääneistä 58 kappaleesta seuraavasti:
- suoramyynti täysihintaisena (á 20 euroa): 14 kappaletta (+ 6 jotka lojuvat omassa varastossani)
- suoramyynti alennushintaisena ykkösen ostajille (á 15 euroa): 14 kpl
- jälleenmyynti Arkkikivelle ja Fantasiapeleille (á 10 euroa): 24 kpl
Tuosta voi jokainen laskea itse, että tuloa kertyi tasan 850 euroa.
Kustannuksiin lasken välittömät menot, eli paino- ja postituskulut. Niihin kuluu seuraavasti:
- Painokulut (eli Sokonetin lasku): 381 euroa
- Postituskulut (á 3 euroa): 26 kpl
Postituskuluja ei kertynyt kaikista lehdistä, koska saatoin toimittaa osan tilaajille Ropeconin yhteydessä. Joka tapauksessa Efemeros #2:n menoerä on nähdäkseni 459 euroa.
Kun tuloista vähennetään menot, saadaan aikaan kokonaisvoitto tai -tappio. Tällä(kin) kertaa mennään vihreälle ja jopa varsin samoihin lukuihin: 391 euroa voittoa!
Palkka tehdystä työstä
Tämä voittosaalis sitten jaetaan tekijöiden kesken provisio-osuuksien mukaan. Osuuksien koko vaihtelee hieman työtehtävien mukaan, mutta tuskin korreloi työmäärän kanssa. Osuudet jakautuivat tässä projektissa seuraavasti:
- Sami Koponen, 1.5 (päätoimittaminen, taittaminen, artikkelit)
- Pyry Veteli 1 (takakansi ja sisäkannet)
- Sanna Varis 1 (novelli)
- Jaakko Ala-Mikkola 1 (artikkeli)
- Kuolleen kukon PJ-tiimi 1 (artikkeli)
- Elina Vähä-Mäkelä 1 (kansi, kokosivun kuva)
- Ilkka Leskelä 1 (kuvitusta)
- Thaumiel Nerub 0.5 (haastattelu)
Osuuksia kertyy siis yhteensä kahdeksan. Yksittäisen osuuden prosentuaalinen euromäärinen osuus voitosta saadaan siis laskemalla osuus / 8 x voitto. Eli suurimman osan tekijöistä kohdalla tämä on siis 1/8 x 391 euroa = 48,86 euroa. Itse kostuin siis neljän kuukauden työstä 73,31 euroa (joka on siis käytännössä kiinni niissä kuudessa myymättömässä varastokappaleessani – ostakaahan nekin pian pois).
