Efemeros #2: Ryöväreiden maa on kokenut viime hetkellä muutoksia. Onnistuin nimittäin ahtamaan julkaisuun vielä yhden artikkelin lisää! Lopullinen sisällysluettelo on näin valmis esitettäväksi. Samaan aikaan myös muutamat jälleenmyyjät ovat suostuneet ottamaan Efemerosta hyllyihinsä ja painotalot esittelevät jo tarjouksiaan.
Kuvasta artikkeliksi
Yksi Efemeros #2:n kuvittajista, Pyry Veteli, totesi ettei oikein enää ehdi tehdä vielä yhtä kokosivun kuvaa sisäkanneksi. Niinpä hän kehotti minua käyttämään valokuvamateriaalia viime syksynä pelatusta Praedor-elopelistä, Kuolleen kukon majatalosta. Tutkailin nettisivuja hetkisen ja harmittelin, etten ollut tajunnut elopelin olemassaoloa aikaisemmin (Ville Vuorelahan kyllä mainitsi siitä blogissaan). Ihan vain kokeeksi laitoin kuitenkin pelinjohdolle sähköpostia ja kerroin projektistani; pienikin selonteko elopelistä olisi mukava lisä julkaisemaani lähdemateriaaliin. Ja kuinka ollakaan, muutamaa päivää myöhemmin he lähettivät minulle valmiin artikkelin!
Kuolleen kukon majatalon dokumentoiminen on erityisen hienoa siksi, että se laajentaa Efemeros #2:n repertuaaria. Mukana ei ole vain perinteistä roolipelimateriaalia, vaan myös fiktiota ja nyt myös elopeliraportti. Tämä monimuotoisuus tekee hyvää artikkelikokoelmalle sinänsä, mutta myös korostaa Praedorin poikineen monenlaisia jälkeläisiä.
Valokuvien käyttäminen taitossa on tietysti hieman arveluttavaa, koska mustavalkovalokuvat eivät oman kokemukseni mukaan toimi paperilla kovinkaan hyvin. Kenties tämä johtuu siitä, että olen nähnyt niitä julkaistavan vain äärimmäisen heikolla resoluutiolla. Lisäksi valokuvat hieman sotkevat Praedorin muutoin lyijykynä- / tussipiirrostyylistä graafista ilmettä. Mutta toisaalta tuleepahan sitten kokeiltua tällainenkin kuvittamismahdollisuus. Käytän mv-valokuvia joka tapauksessa vain parissa kohtaa, joten missään tapauksessa ne eivät pysty koko teosta sotkemaan.
Yhteydenottoja
Taiton viimeistely on vienyt enemmän aikaa kuin suunnittelin, joten olen jo ollut yhteyksissä niin jälleenmyyjien kuin painotalojenkin suuntaan ennen kuin olen saanut taiton valmiiksi. Kuten aikaisemmallakin kerralla, olen lähestynyt Arkkikiveä, Fantasiapelejä, Boostepia ja Puolenkuun pelejä. Tässä vaiheessa täkyyn ovat käyneet Arkkikivi ja Fantasiapelit, mikä paitsi kohottaa kaivatusti lehden painosmäärää myös tuo sille toivottua näkyvyyttä. Arkkikivi on tietysti sikäli melko varma nakki, että Tuoviset ovat ystäviäni, mutta Fantasiapeleihin puskeminen on jo vaikeampaa. Roolipelit eivät tunnetusti kovin ihmeesti Fantsussa myy, joten tällaisten omakustanteiden myyntiin ottaminen on heidän kannaltaan ihan kulttuurin tukemista. Efemeros #1 ei Fantsuun päässyt, joten olen sitäkin innokkaampi tästä #2:n “menestyksestä”. Tunnen myös Boostepin omistajatahoa, joten pidän aika todennäköisenä, että saisin vielä sinnekin jokusen jälleenmyyntikappaleen. (Vaikka toisaalta Efemeros #1 ei näytä olleen heille mikään helppo myyntikohde.) Puolenkuun pelit sen sijaan ei reagoinut Efemeros #1:nkään kohdalla, joten tuskin heistä kuuluu mitään nytkään.
Tarjouspyyntöjen lähettäminen digipainoihin puolestaan oli kummastuttavan epämuodollista. Kopijyvällä on siihen tarkoitukseen oma lomake, mutta aika suurpiirteisesti siinäkin on vain tarkoitus kuvailla painettavaa työtä. SokoNet ja Kotkaset ovat vielä epävirallisempia, tarjoten vain paljaan sähköpostiosoitteen yhteydenottoja varten. Laitoin joka paikkaan identtisen, varsin maalaiskielisen tarjouspyynnön. Tässä vaiheessa SokoNet on esittänyt oman työnsä hinnan ja Kopijyvän väkikin lupaili kovasti lähettävänsä sellaisen lähipäivinä. Olen kuullut, että Kopijyvä on luotettavin, mutta liinasidonnassaan myös kallein. Efemeros #1 painatettiin aikanaan Kopijyvällä.
Mutta onko se julkaisemisen arvoista?
Tyttöystäväni on oikolukenut valittuja osia Efemeros #2: Ryöväreiden maa -julkaisun vedoksista ja kiinnitti huomioni siihen, että minun käsittelyssäni Jaconia ja Praedor ylipäänsä on jokseenkin epätasa-arvoinen, jopa sovinistinen. Hetken pohdittuani myönsin, että tekstini ei implikoi vain sovinismia, vaan myös rasismia, ikäsyrjintää, sosaalidarwinismia ja muita ikäviä ideologioita. Tämä herätti kysymyksen siitä, onko vastoin taiteilijan etiikkaa julkaista materiaalia, jonka aatemaailman takana hän itse ei aio tai halua seistä.
Seurasin Jaconiaa kuvaillessani miekka ja magia -fantasian eräitä tyylipiirteitä. On tietysti vähän paksua väittää, että m&m -genre itsessään edustaisi kaikkia ylläesitettyjä paheksuttavia arvoja. Pikemminkin kyse on omasta suoraviivaisesta tulkinnastani, joka perustuu muutamiin genrestä kirjoitettuihin esseisiin ja valikoimaan genreen luettavaa kirjallisuutta. Tämä kuitenkin selittää osaltaan räyhäkästä tekstiäni: seurasin tietyn kirjallisuusgenren tyyliä. Toiseksi on todettava, että tekstini ei omasta mielestäni ole varsinaisesti epäsopivaa. Kyse on satasivuisen teoksen muutamista kohdista, jotka kertovat Jaconian yhteiskuntien olevan hirvittävän raadollisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että peliä olisi tarkoitus pelata näitä kulttuuripiirteitä vahvistaen. Kuten roolipeleissä yleensä, Praedorissakin hahmot voivat hyvin kyseenalaistaa ja halveksua rappioitunutta “sivistynyttä” yhteiskuntaa. Vertauskuvia käyttäen: Vaikka pelimaailmana olisi natsi-Saksa, pelaajahahmot eivät kuitenkaan ole natseja tai Gestapon miehiä, jotka nimenomaisesti ylläpitävät ja vahvistavat epäinhimillistä järjestelmää.
Selittelyistä huolimatta jäljelle jää se tosiseikka, että kirjoittamani praedor-lähdemateriaali ei sellaisenaan kasvata pelaajia moraalisesti oikeaan käytökseen. En koe tämän olevan tarpeellista. Tarkoitukseni on pikemmin antaa pelaajille työkaluja, joista he voivat tehdä mitä haluavat. Kyse on pelaajien taiteellisen vapauden turvaamisesta. Tämä kaikki ei varmastikaan sinänsä poikkea Vuorelan tai Petri Hiltusen linjasta. Epäilemättä he molemmat ovat samaa mieltä siitä, että ei ole taiteilijan tehtävä kontrolloida sitä, mitä hänen teoksellaan tehdään tai tuomita sitä, mihin sitä saa käyttää.
Ero Praedor 1.1 -roolipelin ja Efemeros #2:n välillä onkin oikeastaan siinä, että Vuorelan tyyli on päälinjaltaan poliittisesti korrekti. Jaconian maailmakuvauksessa on muutamia epätasa-arvosta kieliviä kohtia, mutta pääpaino on selkeästi maantieteellisten seikkojen eikä yhteiskunnan kuvaamisessa. Olen tietoisesti lisännyt fiktioon ajatuksia siitä, että kaikki aateliset ovat rasisteja, kaikki papit irstaita, kaikki talonpojat ahdasmielisiä, kaikki barbaarit lapsenmurhaajia ja kaikki naiset objekteja. Jos Jaconiassa ei pysty itse pitämään huolta itsestään, järjestelmä jauhaa armotta murskaksi. Koen tällaisen asetelman tarpeelliseksi tarinankerronnan helpottamisen kannalta. Vahvat stereotyypit eli vahvat henkilöhahmot luovat suoraan tarinan perusasetelman, joka tarvitsee sitten vain kertoa valmiiksi. Praedor-sarjakuva-albumissa Koston merkki (2002) julkaistu Leijona ja perhonen lähtee liikkeelle poikkeavan sankarin ja suvaitsemattoman väkijoukon kohtaamisesta, kun taas Tieto ja tuska -tarinassa peruspalikoina ovat turmeltunut kuningas, alistuvainen kansa ja yksinäinen tyttö.
Efemeros #2:n kovempaa linjaa tarvitaan siis draamallisemman roolipelaamisen polttoaineeksi. Tämä ei tarkoita, että Ryöväreiden maa olisi kannesta kanteen räävitöntä tekstiä (näkökulmani ei hallitse kaikkia tekstejäni enkä ole teoksen ainoa kirjoittaja) tai että Vuorelan Praedorista puuttuisi jotakin (sääntökirja yksinään on täysin riittävä roolipelaamiseen). Kyse on siitä, että Jaconia tarvitsee rosoisuutta, jotta minä pitäisin sen käyttämisestä roolipelimateriaalina omissa peleissäni.
