Kopijyvä lähetti vihdoin painolaskun, joten pääsin räknäilemään lopullisia kuluja ja voitto-osuuksia. Yhteenvetona voitaneen todeta, että projekti oli huomattavasti tuottoisampi kuin mitä olin odottanut tai edes tarkoittanut.
Painolasku kertoo, että 51 Efemeroksen painaminen kustansi käsittelykuluineen kaikkineen pyöreästi 234 euroa. Kopijyvän väki oli sillälailla ovelaa, että sähköpostitse lähetetyn tarjouksen yhteydessä he antoivat kustannusarvion ilman ALV:n huomioimista (tai sitten vain luin heidän ilmoituksensa huonosti, miten vain). Olin näet varautunut noin 160 euron painolaskuun. Eipä sillä, ei tuo ALV mikään mahdoton ole: oletettu painokustanne per Effe pomppaa noin euron verran ylöspäin, eli ei tässä mistään konkurssista puhuta.
Seuraavaksi tarkkoja lukuja:
- Painosmäärä oli lähtökohtaisesti 51 kappaletta
- Näistä 6 kappaletta katosi jo painossa Kansalliskirjaston ja painoarkiston suuntaan
- Perille saapuneista 4 kappaletta menee ilmaisina tekijän kappaleina
- Tilaajille: 25 kappaletta suoraan, 2 tribuutteina ja 2 omaan varastoon
- Jälleenmyyntiin: 6 kappaletta Boostepille ja 6 Arkkikivelle
Yksittäisen artikkelikokoelman tuotantokulut:
- Kun painokuluista karsitaan pois käsittelykulut ym., jäljelle jää 207,24 euroa. Jaan tämän 45 selvittääkseni painokulut yhtä lehteä kohti. Lukema on 4,61 euroa.
- Postikulut, kuten aiemmin tulikin jo laskettua, ovat 28 senttiä kuoresta ja 1,50 euroa postimerkistä. Yhteensä siis 1,78 euroa.
- Eli molemmat yhteensä 6,39 euroa.
Kokonaisvoitto:
- Yhdestä tilatusta lehdestä voittoa jää 20 – 6,39 = 13,61 euroa. Varsin messevästi. Tilattuja on yhteensä 29 kappaletta, eli potti on niiauksen verran alle 400 euroa.
- Yhdestä jälleenmyydystä Effestä kertyy 3,61 euroa (jälleenmyyntialennus 50%) ja kun näitä oli 12 kappaletta, niin voittopotti tällä saralla on hikiset 43 euroa. Luvut selittävät hyvin, miksi jälleenmyynti ei ole omakustannehommissa peliliike.
- Kaikkiaan tarkasti 438 euroa ja yksi sentti.
Tekijänpalkkiot:
- Palkkiot maksetaan osuuksina niin, että kustakin artikkelista saa yhden osuuden. Lisäksi kuvituksesta saa yhden osuuden, samoin taitosta. Kaikkiaan siis kuusi osuutta.
- Yksi osuus tuosta kokonaisvoittopotista on siis tasan 73 euroa.
- Tekijät saavat siis 73 tai 146 euroa, riippuen siitä kuinka paljon tuotti materiaalia lehteen.
Seuraavaksi homma siis etenee niin, että maksan painolaskun ja muiden osallistujien tekijänpalkkiot. Sitten vain odottelen, että loput kymmenen tilaajaa ja jälleenmyyjät saavat Efemeros-laskut maksettua, myyn varastosta viimeiset kaksi kokoelmaa ja pidän nämä tulot itselläni. Erotuksen pitäisi laskelmien mukaan olla 120 euron luokkaa. Varsin paljon, kun lähdin kuitenkin hommaan nollabudjetilla ja marginaalista voittoa hakemaan.

[...] määriteltiin siis tehtäväkuvan mukaan. Tarkoista summista kirjoitinkin jo aiemmin (täältä löytyy). 5) Kaikki rahat kulkevat minun kauttani. Eli minä maksan painolle ja teille ja tilaajat maksavat [...]