Sain juuri vietyä ensimmäisen satsin postiin, eli tilaajat voivat odotella omaa Efemerostaan tämän viikon aikana. Postituksen olisi kuitenkin voinut hoitaa siistimminkin – matkaan lähti erinäisiä ratkaisuja.
Olin jo edellisenä päivänä käynyt hankkimassa halvimpia C4-koon kuoria ja reilut parikymmentä ykkösluokan postimerkkiä. Vasta tänä aamuna tulin ajatelleeksi sitä, että ykkösluokan postimerkki (arvo 70 senttiä) kantaa maksimissaan 50 gramman painoisen kirjeen. Efemeroksen elopaino sattuu huitelemaan noin 155 grammassa. Näin sen postimaksu oli 1,50 euroa kappaleelta.
Koska minulla nyt kuitenkin oli läjä jo hankittuja postimerkkejä, päätin kuitenkin käyttää ne. Lähettelen kyllä jonkin verran kirjeitä, mutta 30 postimerkkiä on jo vähän liikaa. Kaksi merkkiä per kuori teki 1,40 euroa, joten jouduin hankkimaan vielä reilun tusinan 10 sentin postimerkkejä. Näin siis 14 Efemerosta lähti maailmalle varustettuna kolmella postimerkillä ja loput yhdeksän blandiksella postimaksumerkinnällä.
Tämän lisäksi minun piti vielä lähettää Boostepin kuusi Efemerosta. Nehän eivät tietenkään näppärästi mahtuneet mihinkään kuplamuovisuojattuun kuoreen. Erilaiset pakettiratkaisut taas olisivat olleet tarpeettoman suuria ja postimaksukin olisi ollut aika korkea. Niinpä päädyin lopulta jakamaan lehdet kolmen kappaleen nippuihin ja lähettämään ne siis eri kuorissa. En tehnyt laskelmia ihan viimeisen päälle, mutta veikkaan tuon olleen halvin vaihtoehto. Halvin, mutta aika härö tietysti.
Joka tapauksessa, kaikki lähtivät maailmalle, kuka mitenkin varustettuna. Nyt voidaan siis laskea, että yksittäisen lehden postikulut olivat 28 senttiä kuoresta ja 1,50 postimaksusta, eli yhteensä 1,80 euroa noin pyöristettynä. Olisi tietysti tullut halvemmaksi tulostaa osoitelaput ja liimailla ne lehtien takakansiin ja laittaa koko lasti menemään kakkosluokan postina. Tällöin hinta olisi ollut 1,30 e kappaleelta. Kun puhutaan semmoisen reilun parinkymmenen lehden postittamisesta, niin säästöä olisi tullut hivenen yli kymmenen euroa. Katsoin kuitenkin esteettisemmäksi vaihtoehdoksi laittaa Efemerokset menemään kuorissa, jottei niiden takakansiin tarvitse liimailla mitään ylimääräisiä lappuja. Lisäksi kakkosluokan posti on muutamaa päivää myöhemmin perillä, ja nähdäkseni tilaajat ovat jo odotelleen riittävän kauan. Kolmanneksi, vähän esoteerisempänä argumenttina, osoitelappujen liimaaminen ja tuotteen lähettäminen paljaaltaan olisi vahvistanut mielikuvaa lehdestä, ei niinkään yksittäisestä artikkelikokoelmasta. Efemeroshan ei ole säännöllisesti ilmestyvä painotuote, jonka numerot toistaisivat tiettyä vakiintunutta teemaa. Jos saan Efemeros #2:n aikaiseksi, niin se poikkeaa merkittävästi tästä ensimmäisestä.
Seuraava askel on sitten lähettää varmistussähköpostia tilaajille. Siitähän se riemu syntyy, jos lähetykset eivät mene perille. Tarkistin kuitenkin lehdet ja osoitteet ja lisäksi minulla on tuossa vielä muutamia ylimääräisiä kappaleita, joten tuskin tästä mitään äärimmäistä katastrofia aiheutuu.

Ah,postitusrumba.
Playground Worlds -kirjaa postitellessa milloin minnekin ovat erilaiset kirjekuoret ja postitushinnastot tulleet hyvin tutuiksi.
Postiluukulla odotelen…
Onnittelut! Odotan postia kieli pitkällä.
Jos postitusurakointia on vielä edessä, käytä ihmeessä Postin myymiä Helposti-kuoria. Ne sisältävät postimaksun valmiiksi, kustansivat viimeksi ostaessani 80 senttiä kappaleelta ja kuljettavat postia puoleen kiloon saakka samaan hintaan. Haittapuolena niitä myydään vain 20 kappaleen erissä.
Täällä tarkemmin:
http://www.posti.fi/kortitjakirjeet/kotimaankortitjakirjeet/helpostikuori.html
Eip, jos palveluhinnastoon on uskominen. Sen mukaan C4-koon 20 kappaleen helposti-kuoripakkaus maksaa 36 euroa, eli kappalehinnaksi tulee 1,8. Sama siis kuin tällä omalla menettelytavallani. Helpompaa se tosin olisi ollut kuin merkkien kanssa peuhaaminen. Toisaalta värikkäät postimerkit loivat tylsänruskeisiin kirjekuoriin vähän eloa ja kukka- & perhossymboliikka toimii hyvin Efemeroksen hetkellisyyttä korostavan tyylin kanssa.
OK, jos eepos ei C4:ää pienempään kuoreen mahdu, eipä tuosta tosiaan ihmeemmin säästöä olisi kertynyt. Itse olen käyttänyt C5-kokoa, joka on ratkaisevasti edullisempi.
Ihmettelinkin luovaa postimerkkirivistöä kuoressa
.
Sain omani. Onpa yllättävän tuhti paketti, jos kohta erilainen formaatti olisi varmasti paremmin korostanut kyseessä olevan artikkelikokoelma (ja perustellut paremmin parinkympin hinnan). Yhtä kaikki: hieno aikaansaannos, olen hyvin tyytyväinen. Perusta toki viesti, jonka kommentteihin voi antaa palautetta.
Jees. Kommentit kokoelmasta suoraan numeron omalle sivulle, eli tänne. Sieltä vain alareunasta kommenttia kehään.
Jos haluaa rupatella pidemmän kaavan mukaan, saa tietty laittaa sähköpostia tai tarjota näkyvyyttä omaan blogiin kirjoittelemalla. Koostan näistä sitten jonkun postauksen.