Päätöksiä kohti

Miltei täysi kuukausi viimeisimmästä kirjoituksesta, eikä projektin suhteen ole tapahtunut paljoakaan. Työ edistyy tuskastuttavan hitaasti, kun keskeisiä linjavetoja ei heikon koordinaation vuoksi saada tehtyä. Taiton kanssa on pohdittu kaksi- ja kolmepalstaisia vaihtoehtoja, odoteltu viimeistä artikkelia ja saatua hieman lisää näkemystä vertaisarvioijien raadilta. Lähetin artikkelin aatteellisesta roolipelaamisesta haastatelluille kommentoitavaksi, mutta mitään ei ole kuulunut – tässä kohtaa päätin vain luottaa siihen, että hiljaisuus on sama kuin hyväksyntä. Pääkirjoitus ja muut oheistekstit ovat olleet puristuksen alla, mutta alkavat selvitä. Ryhmäkoordinointi on huomattavan paljon hankalampaa kuin osasin ounastella. Ja, niin vaikea kuin sitä tuntuukin olevan myöntää, on vika ollut myös omassa laiskottelussani; tunteja on kulunut enemmän roolipelaamisen kuin Efemeroksen parissa.

Alkuperäinen ajatus oli saada lehti valmiiksi juhannukseen mennessä. Silloin aikaa tuntui olevan ruhtinaallisesti. Nyt mennään jo pitkällä heinäkuun puolella, eikä lehti ole edelleenkään kasassa. Pitää siis keskittyä ja päkistää kovemmin, jottei homma jää ainakaan itsestäni kiinni. Sehän se vain on, että kun vapaaehtoistyönä tehdään, niin työn priorisoiminen muiden hommien, velvotteiden ja ajanvietteiden ohi ei ole itsestäänselvää.

Joka tapauksessa, vertaisarvioijat siis pureutuivat aatteellisesta roolipelaamisesta kertovaan artikkeliin. Kuten artikkelia kirjoittaessani tavoittelin, juttu ei sisällä mitään erityistä tiettyä kikkaa aatteellisuuden käsittelemiseksi, vaan avaa, jäsentää ja selventää niitä monia keinoja, jotka ovat jo ainakin itselleni käyneet tutuiksi. Se on myös muodollisesti huomattavasti akateemisempi ja “kuivempi” (lukuisista peliesimerkeistään huolimatta) kuin Shinobi no mono, joka on… no, erilainen. Joka tapauksessa yksi homma on nyt hioa artikkelia entisestään tarkistulukijoiden kommenttien valossa.

Toinen homma on Ruotsalaisen artikkelin hienoinen muovaaminen. Hänen leipätekstiinsä en puutu, mutta ajattelin tehdä sellaisen yhtenevän taitollisen ratkaisun, että nostan hänen esittämiään tekniikoita erillisiin tekstilaatikoihin. Täytyy vain toivoa, että sen taittamisessa ei tule isompia ongelmia: en nimittäin usko, että Ruotsalaiselta liikenee aikaa tekstin muovaamiselle, kun muutoinkin alkaa olla hoppu.

Kolmas ja isoin homma, jonka voin tehdä tässä vaiheessa, on ensimmäisen artikkelini miltei täysi uudelleen kirjoittaminen. Tein nyt vihdoin viimein sen päätöksen, että artikkeli (ja koko lehti) taitetaan kahdella palstalla per sivu, joskin varsinkin tämän artikkelin kohdalla tekstilaatikot vievät aina yhden palstan sivultaan. Aukeamalla on siis kaksi palstaa leipätekstiä ja kaksi tekstilaatikkoa, kumpikin sivun ulkoreunalla. Tätä varten leipätekstin ja tekstilaatikoiden pituus täytyy jyvittää tarkasti, mikä voittopuolisesti tarkoittaa sitä, että leipätekstiä pitää takoa lisää. Mikäpä siinä; helpompi on tuottaa lisää tekstiä kuin typistää jo kirjoitetusta.

Huomaan muuten tätä kirjoittaessani, että eniten homma on venynyt päättämättömyyden vuoksi. Näissä hommissa näköjään täytyy vain tehdä ratkaisuja loputtoman pohtimisen sijaan. Sinänsähän Efemeros on omalta kannaltani harjoitustyö roolipelijulkaisun saralla, joten ei ole mitään järkeä yrittää välttää virheitä niin tiukasti, ettei lopulta tee yhtään mitään.

Päättäväisyyden saattelemana Valmista pitäisi siis syntyä – käytännössä on jo pakkokin, koska aikaa ei liene paljoa kahta viikkoa enempää. Teksti pitää kuitenkin vielä taittaa loppuun, oikolukea, painattaa ja postittaa. Täytyy vain toivoa, että ne sisäsivujen kuvat syntyvät jossain tuolla välillä. Alkuperäisessä juhannustakarajassa oli se hyvä puoli, että toisaalta kesä olisi jäänyt vapaaksi muita juttuja varten ja lehti olisi toivoakseni arvostelu tulevassa Roolipelaajassa (ilmestyy kuulemma 28. heinäkuuta). Tämä taas olisi voinut synnyttää kysyntää toiselle painokselle, joka olisi sitten ehtinyt Ropeconiin mennessä postinkantoon. Nyt näyttää siltä, että pitää tehdä töitä, jotta edes ensimmäinen painos on ulkona ennen Ropeconia. Se onkin äärimmäinen takaraja: Ropecon-julkaisu on perinteisesti ollut kotimaisen roolipelijulkaisukulttuurin solmukohta.